• 2017
  • 2016
  • 2015
  • 2014

Blogi

7.6.2017

Saman arvoisii

ISOT-hanke tarttui tasa-arvokysymyksiin kokonaisen vuosiluokan kanssa. Hanke koostui neljästä osasta: kaikille 9. luokkalaisille lahjoitettavasta kirjasta, opettajien oppimateriaalista, nettilähetyksestä ja kirjoituskatselmuksesta. Ydinajatuksena oli muistuttaa siitä, että olemme kaikki yhtä ihania ja tärkeitä.

Lue lisää
16.5.2017

Saduista siltaa Suomen ja Ugandan välille

Vuonna 2015 Vantaan lastenkulttuurikeskus käynnisti Emboozi Satusilta-hankkeen Ugandan ja Vantaan välillä. Sen tavoitteena oli hankkeeseen osallistuvien lasten voimaannuttaminen aktiivisina ja osallisina tiedonrakentajina ja kulttuurisina toimijoina.

Lue lisää
24.4.2017

Unien kirjoja

Unikudelmia on näyttely suomalaisen kirjallisuuden unista ja unelmista. Se kertoo yli 30 suomalaisen kirjan tarinoita. Näyttely on ollut suuri ja kaukainen unelma jo miltei vuosikymmenen, ja nyt vihdoinkin olemme jo kutakuinkin avajaisissa.

Lue lisää
8.3.2017

Taidetestaajat tulee!

Kuuluin aikoinaan niihin nuoriin, joilla tunteet ailahtelivat murrosiän kovimmissa kuohuissa. Vaikka kuinka hikoilin Naisvoimistelijoiden jumpissa, kävin yläasteen kuntosalilla ja pikkuisen taajamamme nuorisotilalla pelaamassa biljardia, ei olotila helpottanut.

Lue lisää