Lohja

Asukasluku: 47 500

Lohjan kulttuuripolku

Toimijat: Kulttuuripolkua toteuttavat yhteistyössä Lohjan kaupungin kulttuuripalveluiden yksiköt, taiteen perusopetuksen oppilaitokset ja muut yhteistyötahot.

Sisältö: Lohjan kulttuuripolku on toimintamalli koko kaupungin kulttuuripalveluiden mahdollisimman tasapuoliseen ja suunnitelmalliseen tarjontaan. Tavoitteena on tarjota kulttuuripalveluja kaikille lohjalaisille suunnitelmallisesti toteutettuna yhteistyönä.

Esiopetuksesta lähtien kulttuuripolkua käydään vuosittaisen suunnitelman mukaan siten, että kaikki tietyn luokka-asteen oppilaat tutustuvat normaalin opetussuunnitelman kulttuuriopetuksen lisäksi vuoden aikana syventävästi 1-2 kulttuurin alueeseen. Perusopetuksen loppupuolella kulttuuripolku on tutustuttanut oppilaat kattavasti kaikkiin keskeisiin kulttuurin muotoihin. Vierailuja on vuosisuunnitelman mukaan eri kulttuurilaitoksissa: kirjastossa, museossa, taidenäyttelyssä, teatterissa, konsertissa ja elokuvissa.
Yhtenä päätavoitteena on totuttaa kuntalaiset pienestä pitäen kokemaan ja tekemään kulttuuria. Ohjenuorana Lohjan kulttuuripolussa on, että kulttuuri kuuluu kaikille, ja on näin yksi kunnan peruspalveluista.

Osa kulttuuripolun toiminnasta toteutetaan kulttuurilaitosvierailuina, jolloin kulttuuriin pääsee tutustumaan omassa ympäristössään. Kulttuuria tuodaan myös asiakkaiden luo (esim. konserttikiertueet). Tavoitteena on osallistaa kulttuurin keinoin: konserttien ja vierailujen yhteyteen järjestetään mahdollisuuksien mukaan työpajoja, opettajien johdolla tehtäviä ryhmätöitä ja pohdintatehtäviä.

Kulttuuria on tarkoitus sekä viedä eri puolille kuntaa, että parantaa eri taajamien ja kylien asukkaiden liikkumista kulttuuritarjonnan ääreen. Perinteisten esitystapojen lisäksi hyödynnetään mm. sähköisen etäopetuksen kaltaisia työkaluja.
Kulttuuritarjonnan laajentamiseksi kattamaan koko kaupungin aluetta kulttuuripolku tukee systemaattisesti kylien kulttuuri- ja kylätoimintayhdistyksiä, kannustaen niitä järjestämään paikallista kulttuuritoimintaa alueellaan tapahtumien, työpajojen ja kerhotoiminnan muodossa.

Osa kulttuuripolun tavoitteita on myös kulttuurikokemusten esteettömyys: kulttuuripolun tarjonta käsittää suunnitelmansa mukaisesti myös mm. varhaiskasvatuksen toimipisteet ja vanhusten palvelukeskukset.
Kulttuuritarjontaa järjestetään molemmilla kielillä.

Kohderyhmä: varhaiskasvatus ja esiopetus, peruskoulu (1.–9.) sekä kaikenikäiset

Lohjan kulttuuripolku

Historia: Lohjan kulttuuripolku on perustettu vuonna 2013 opetus- ja kulttuuriministeriön Kuulto-hankkeen tuella.