TIEDOTE: Koulujen ilmoittautuminen Taidetestaukseen alkanut/ PRESSMEDDELANDE: Dags att anmäla åttondeklassarna till Konsttestarna

TIEDOTE, JULKAISUVAPAA MAANANTAI 20.2.2017

Koulujen ilmoittautuminen Taidetestaukseen on alkanut

Suomen yläkoulut saavat helmi-maaliskuussa kutsun ilmoittaa ensi lukuvuoden 8.-luokkalaiset mukaan Taidetestaajat-hankkeeseen. Tavoite on, että kaikki noin 60 000 kahdeksasluokkalaista lähtisivät lukuvuonna 2017-2018 mukaan kokemaan ja arvioimaan taidetta.

Jokaiselle 8. luokalle tarjotaan mahdollisuus vierailla kahdessa kulttuurikohteessa. Toinen suuntautuu omaan maakuntaan ja toinen pääkaupunkiseudulle. Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden maksavat sekä oppilaiden että opettajien matkat ja pääsyliput. Mukaan kutsutaan koulut Hangosta Utsjoelle, koulujen vastuulle jää ilmoittautuminen 15.3.2017 mennessä sekä mahdollisten sijaisten hankkiminen.

Oppilaat kuljetetaan taiteen äärelle junalla, linja-autolla ja tarvittaessa lentäen. Kaukojuna- ja lentomatkavaraukset hoitaa matkatoimisto CWT Finland, jonka kanssa Kulttuurirahasto on tehnyt kokonaispalvelusopimuksen. Sopimuksessa pyritään lasten kustannustehokkaaseen ja sujuvaan liikuttamiseen. Hankkeen kokonaisbudjetti on vuosina 2017-2020 noin 20 miljoonaa euroa, josta matkakulujen osuus on yli puolet.

– Meille on erittäin suuri kunnia olla Kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeen kumppani ja toteuttaa siihen liittyvät matkajärjestelyt. Hanke on myös matkustajien määrällä mitattuna aivan poikkeuksellinen Suomessa. Roolimme on toimia Kulttuurirahaston matkustuksen edunvalvojana: asiantuntijamme CWT:ssä ovat sitoutuneet etsimään kuhunkin Taidetestaaja -ryhmämatkaan parhaat matkajärjestelyt parhaalla mahdollisella hinnalla, toteaa Jari Oinonen, CWT Pohjoismaiden myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja.

Taidetestaukseen voivat kolmen vuoden aikana osallistua kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset eli yhteensä lähes 200 000 nuorta opettajineen. Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja sen 19 aluekoordinaattoria vastaavat Taidetestaajat-hankkeen käytännön toteutuksesta.

–  Meille on erittäin tärkeää, että jokainen kahdeksasluokkalainen voi osallistua ja sen vuoksi huomioimme laajasti myös erilaisten oppilaiden osallistumismahdollisuudet. Koordinoimme vuosittain 120 000 taidevierailua ja toimimme koulujen ja taidelaitosten yhteistyötahona, kertoo vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.

Testauksen tueksi oppilaat saavat etukäteen tietoa esityksestä, taiteilijoista ja taidemuodosta. Itse kohteessa nuoret pääsevät tutustumaan taiteen lisäksi siihen, miten taideteos syntyy, millaista on taiteilijan työ tai mitä asioita tapahtuu ennen kuin esitys on valmis. Kokemuksen jälkeen nuorilta toivotaan kommentteja ja palautetta kokemuksestaan Taidetestaajia varten kehitetyn selainpohjaisen arviointityökalun kautta.

 

Lisätiedot:

Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton aluekoordinaattorit: www.taidetestaajat.fi/yhteystiedot

Taidetestaajien vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, puh. 044 978 4893, anu-maarit.moilanen@taidetestaajat.fi

Asiamies Annakaisa Tavast, Suomen Kulttuurirahasto, puh. 050 518 5970, annakaisa.tavast@skr.fi

Johtaja Jari Oinonen, CWT Finland Oy, puh. 040 772 1384 

 

PRESSMEDDELANDE, får fritt publiceras, Helsingfors den 20 februari 2018

Dags att anmäla åttondeklassarna till Konsttestarna

I februari-mars ska skolorna anmäla sina åttondeklassare till Konsttestarna. Målet är att alla cirka 60 000 elever i årskurs åtta får uppleva konst under läsåret 2017-2018.

Konsttestarna är ett projekt som bjuder tre hela årskullar med åttondeklassare på två konstupplevelser. Ett konstevenemang ordnas i elevernas närmiljö och ett i huvudstadsregionen. Under läsåren 2017-2020 deltar nästan 200 000 elever och lärare. Suomen kulttuurirahasto och Svenska kulturfonden bekostar alla resor och inträden för elever och lärare.

– Inbjudan har gått till alla skolor med årskurs 7-9 i Finland. Nu gäller det för skolorna att anmäla sig till projektet senast den 15 mars, säger Sonja Ollas-Airinen, ombudsman på Svenska kulturfonden.

Både bokning och planering av besök och transporter sköts av projektet. Av hela projektets budget på cirka 20 miljoner euro går drygt hälften till resekostnader. Transporterna ordnas med tåg, buss eller flyg. Resebytrån CWT Finland har fått i uppdrag att sköta alla bokningar för fjärrtåg och flyg.

För de praktiska arrangemangen kring Konsttestarna ansvarar Förbundet för barnkulturcentren i Finland och deras 19 regionala koordinatorer.

– Vi fungerar som en länk mellan skolorna och konstinstitutionerna. Varje år koordinerar vi 120 000 konstbesök. Det allra viktigaste för oss är att varje åttondeklassare får chans att delta i Konsttestarna; oberoende av var eleverna bor eller om de har särskilda specialbehov, säger Anu-Maarit Moilanen, ansvarig koordinator vid Förbundet för barnkulturcentren i Finland.

Före Konsttestar-besöket får eleverna information om evenemanget de ska delta i, om konstnärerna och om konstformen. Förhandsinformationen underlättar också lärarnas arbete. Under själva besöket är fokus dels på konsten och dels på hur ett konstverk skapas och hur det är att jobba som konstnär.

– Vi vill dessutom veta hur ungdomarna upplever både konsten och hela besöket. Därför har vi skapat ett verktyg för elevernas respons. Genom att ladda ned en applikation i sina mobiltelefoner får alla åttondeklassare chans att bli konstkritiker för en dag. Responsen går direkt både till konstinstitutionerna och till oss som finansierar och ordnar Konsttestarna. Dessutom publicerar vi elevernas konstkritik i realtid på webben, säger Sonja Ollas-Airinen.

Närmare information om Konsttestarna ger

Regionkoordinatorerna vid Förbundet för barnkulturcentren i Finland: www.konsttestarna.fi

Anu-Maarit Moilanen, ansvarig koordinator för Konsttestarna, Förbundet för barnkulturcentren i Finland, tfn 044 978 4893, anu-maarit.moilanen@taidetestaajat.fi

Sonja Ollas-Airinen, ombudsman, Svenska kulturfonden, tfn 050 3799 044, sonja.ollas-airinen@kulturfonden.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *