”Saisiko olla?” – Leikki yhteisöllisyyden ja sosiaalisten taitojen kehittäjänä

Viime vuosien aikana Sagalundin lastenkulttuurikeskuksessa on satsattu sukupolvia yhdistävään toimintaan ja tutkiskeltu, miten edellisten sukupolvien kulttuuriperintöä voitaisiin välittää seuraaville sukupolville leikkien kautta. Siksi keskuksen kokoamien leikkipakettien avittamana matkataan nyt jälleenrakennusaikaan 1950-luvulle, aikaan, jolloin nykylasten isovanhemmat olivat lapsia. Toisen saappaita sovitellessa voi saada ahaa-elämyksen jos toisenkin.

Nämä leikkikokonaisuudet väreineen, muotoineen ja materiaaleineen tarjoavat kokemuksia kulttuuriperinnöstä, tapakulttuurista ja kulttuuriympäristön muutoksesta. Mutta tämän lisäksi niiden avulla harjoitellaan sosiaalisia taitoja, yhteisön jäsenenä olemista, kasvatetaan empatiakykyä ja kykyä toisen huomioon ottamiseen sekä pohditaan oikeaa ja väärää. Yhteisöllisyyteen kasvattaminen on näiden leikkien tärkein tehtävä.

Kivijalkakaupassa asioimiseen tarvitaan tärkeitä vuorovaikutustaitoja. Ostaminen tapahtuu sääntöjä noudattaen, ja on osattava kohteliaan kanssakäymisen perustaidot. Päivää, saisinko, kiitos ja näkemiin ovat avainsanoja, joilla tilanne sujuu jouhevasti ja joita käyttämällä kaikille osapuolille jää hyvä mieli. Samalla opitaan laskutoimituksia, tuntemaan ruokatarvikkeita (joista monet olivatkin uusia ja eksoottisia jällenrakennusajalla) ja ehkä samalla käydään myös kielikylvyssä. Kostar ingenting! Erilaisia rooleja vaihtamalla oppii ymmärtämään, miltä tuntuisi olla toisen housuissa, ja että yhteisön jäsenenä eläminen vaatii hyväksyttyjen toimintatapojen omaksumista.

Synnytyssairaalahuoneessa empatiakyky voi kasvaa, kun vastasyntynyt tarvitsee paljon hoivaa. Ehkä tuore äitikin saa osansa huomiosta. Vanhat kätilöntarvikkeet herättävät ajattelemaan, että ihmisestä huolehtiminen on tärkeä asia, ja varusteet ansaitsevat jatkuvaa kehittämistä. Toisen huomioon ottaminen on pienen hoitajan keskeinen taito.

Ennen television ilmestymistä joka kodissa tuijotettiin nukketeatterin ruutua. Perinteiset kasperteatterinäytelmät pallottelivat ajatuksilla oikeasta ja väärästä. Kasper-nukke hairahtui kaidalta polulta, mutta isoäidin ääni toimi omanatuntona takaisin oikealle polulle ohjaamassa. Yhä edelleen lapset nauttivat pohdiskelusta, itsekseen tai kuuntelevan aikuisen seurassa, eikä oikean ja väärän erottaminen ole kenellekään ollut haitaksi. Isommat koululaiset voivat saada nukketeatterista innoituksen vaikka luovaan näytelmäkirjoittamiseen.

Parhaimmassa tapauksessa leikkipaketin ääreen saadaan mukaan isovanhempi, jonka kanssa voi alkaa koota hirsirakennussarjoja. Ne olivat tuttuja monille 50-luvun lapsille, jotka oppivat niistä rakennustekniikan saloja ja geometrian perustaitoja. Nykylapsi oppii myös, miltä maaseudun pihapiiri näytti, ja että joskus aloittaminen vaatii suunnittelua ja järjestelmällistä otetta, että yhteistyössä on voimaa ja joskus kannattaa ottaa ohjeita vastaan. Isovanhempi oppi sen aikana, jona korostettiin yhteen hiileen puhaltamista

Kirjoittaja:

Meri Ylimannila
Museopedagogi
Sagalundin lastenkulttuurikeskus

 

Sagalund on museo, puutarha ja turunmaalaisen kulttuuriperinnön ja lastenkulttuurin keskus Kemiönsaarella. Museopedagoginen keskus kehittää jatkuvasti uusia elämyksellisiä tapoja menneisyydestä oppimiseen. Sagalund on Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsen.

www.sagalund.fi

Kuva: Meri Ylimannila