fbpx Hyppää sisältöön

Lastenkulttuuri kiinnostaa yhä enemmän – vierailujen määrä Suomen lastenkulttuurikeskuksissa on jälleen kasvanut

Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton teettämän tilastokyselyn mukaan ammattimaisesta lastenkulttuuritoiminnasta ollaan yhä enenevissä määrin kiinnostuneita. Liiton jäsenkeskusten toimintaan osallistuttiin vuoden 2018 aikana noin 1 250 000 kertaa. Se on hieman enemmän kuin edeltävänä vuonna. Tilastointiin osallistui molempina vuosina samat lastenkulttuurikeskukset.

Suurin osa liiton jäsenkeskuksissa tuotetusta toiminnasta vuonna 2018 oli esityksiä ja työpajoja. Myös näyttelyitä ja harrastustoimintaa järjestettiin runsaasti. Noin puolet tapahtumista oli kouluissa tapahtuvaa kulttuurikasvatusta eli asioista ja ilmiöistä oppimista kulttuurin keinoin. Kouluissa toteutettavaa kulttuurikasvatusta voidaankin perustellusti sanoa yhdeksi saavutettavimmista lastenkulttuurin muodoista: koulu tavoittaa lähes kaikki lapset.

Lastenkulttuurikeskukset tuottavat ammattimaisesti ohjattua, lapsilähtöistä, taiteellisesti korkealaatuista ja saavutettavaa taidetoimintaa pääsääntöisesti ala- ja yläkouluikäisille lapsille. Lastenkulttuurikeskukset ovat usein kuntaorganisaatioita, mutta Suomen lastenkulttuurikeskusten liitossa on mukana myös yhdistyksiä, osuuskuntia ja maakuntaliittoja.

Liiton jäsenmäärä on kolmessa vuodessa kaksinkertaistunut. Tuoreimmat jäsenet ovat Konserttikeskus ry sekä Föreningen för Drama Och Teater, DOT r.f. Konserttikeskus järjestää joka vuosi lukuisia konsertteja ja musiikkityöpajoja sekä kouluissa että päiväkodeissa. DOT r.f. on draamapedagoginen yhdistys, joka järjestää draamaopetusta lapsille ja nuorille osana kouluopetusta sekä vapaa-ajan toimintaa. Molemmat toimijat sopivat erinomaisesti Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenten joukkoon, joka kattaa osaamisellaan noin 50 taiteen ja kulttuurin erikoisalaa.

Suomen lastenkulttuurikeskusten liittoon kuuluu nykyisin 30 lastenkulttuurikeskusta ympäri Suomen, ja toiminta kattaa yli puolet maan kunnista. Liittoa edeltävä verkosto, Taikalamppu, perustettiin vuonna 2003. Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto perustettiin vuonna 2015.

Lisätiedot:

Sunna Maijala
koordinaattori
Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto
sunna.maijala(at)lastenkulttuuri.fi
040 800 7296

Jaa somessa:

Lue myös

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.