Harrastamisen ilo ei katso paikkaa

 

Suomessa vietetään marraskuun ensimmäisellä viikolla harrastamisen viikkoa. Harrastaminen antaa usein lapselle ja nuorelle onnistumisen elämyksiä, uusia taitoja ja ystävyyssuhteita. Mieluisa harrastus voi olla tärkeä henkinen voimavara ja tarjota vaihtelua arkeen ja koulutyöhön. Monissa harrastuksissa tärkeä piirre on yhteisöllisyys ja harrastuksen ympärille syntyvä yhteisö.

Harrastaminen ohjatusti isossa ryhmässä ei kuitenkaan sovi kaikille, eikä harrastaminen ryhmässä ole mahdollista esimerkiksi asuinpaikan tai perheen taloudellisesta tilanteesta johtuen. Silloin ratkaisuna voi olla jokin muu tapa harrastaa, esimerkiksi pienryhmät tai harrastaminen kotona. Osittain tämänkin pohjalta perustettiin keväällä 2020 harrastakotona.fi -sivusto, joka tarjoaa monipuolisia sisältöjä eri taiteenlajeista lasten ja nuorten itsenäiseen harrastamiseen.

Kotona harrastamisen löytänyt Matias on aina ollut pohjattoman utelias ja kiinnostunut maailmasta. Hän piirtää, lukee ja kuuntelee paljon musiikkia. Hän on myös todella kiinnostunut tietokoneista. Ryhmätilanteet ovat hänelle haastavia ja voimia vieviä, eikä isossa porukassa tunnu kotoisalta. Koulussa luokkaopetus on hälyisää ja siksi opetettavat asiat menevät helposti ohi. Aiemmin Matias tykkäsi erityisesti kuviskerhosta, vaikka ryhmässä toimiminen ei sielläkään ollut aina helppoa. Kuviksen parissa oli kuitenkin luontevaa uppoutua omiin oloihin ja keskittyä kiinnostavaan tekemiseen. Koulun ja arjen kuormitus ja jatkuva ryhmässä toimiminen uuvutti Matiaksen eikä hän lopulta pystynyt enää osallistumaan koulunkäyntiin eikä harrastuksiin.

Matias kuuli harrastakotona.fi-sivustosta äidiltään, joka oli aluksi epäileväinen, sillä Matias käytti muutenkin jo paljon aikaa YouTubessa seikkailemiseen. Harrastakotona.fi-sivustolta Matias löysi kuitenkin nopeasti suomenkielisiä videoita, joilla annettiin vinkkejä piirtämiseen ja opetettiin eri soitinten alkeita. Ohjeet olivat selkeitä ja videot lyhyitä. Hän löysi linkkien kautta lisää kiinnostavia taideharrastusvinkkejä. Sivuston kautta Matias löysi uudestaan harrastamisen ilon ja tavan tehdä itselleen mieluisia asioita rauhassa kotona – ilman aikataulua tai muita paineita.

Harrastamisen päämääränä loppupeleissä on itsensä toteuttaminen, kokeilu, oppiminen, mielekäs ajanviete ja sitä kautta hyvinvoinnin lisääntyminen. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisikin olla mahdollisuus harrastaa siellä, missä se tuntuu hyvältä ja omimmalta. Yhteisöllisyys ja ryhmään kuuluminen voi rakentua jaetusta mielenkiinnon kohteesta, ja hyväksytyksi tulemisen tunne voi syntyä kohtaamisissa myös digitaalisissa ympäristöissä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *