fbpx Hyppää sisältöön

Toisen sukissa – opas työpajan ohjaajalle

“Toisen sukissa” on yhdeksän minuutin pituinen monitaiteellinen audiovisuaalinen teos, joka kertoo ystävyyden tarinan. Amna-tyttö kulkee meren yli, maailman toiselta puolelta toiselle, ja päätyy Suomeen. Suomessa Amna tutustuu Jussiin. Lapset käyvät yhdessä läpi matkan tapahtumia leikin lomassa ja Jussin kokemus asettaa hänet “toisen sukkiin”.

“Toisen sukissa” -elokuvaan pohjautuva työpaja toimii ikään kuin tutkimusalustana elämään ihmisten kesken ja esimerkkinä kuinka huolehtia toisistamme. Empatiaa tarvitaan.

Työpaja:

Oppilaat katsovat elokuvan, rakentavat sen kuvakäsikirjoituksen ja keksivät  myös oman tarinan ja tekevät siitä kuvakäsikirjoituksen. Prosessissa oppilaat esittävät omia näkemyksiään ja niistä keskustellaan.

Julkaisuvuosi: 2019

Julkaisija: Andréa Vannucchi ja Keanne van de Kreeke

Kohderyhmä:

Työpaja on suunnattu alakoulun lapsille ja sitä kokeiltiin syksyllä 2019 Salon kaupungin kouluissa 1.-6. luokkalaisille.

Opas verkossa

Toisen sukissa – opas työpajan ohjaajalle
Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko kuulla lastenkulttuuriin liittyvistä ajankohtaisista tapahtumista, hankkeista, vinkeistä ja materiaaleista? Lastenkulttuurin uutiskirje ilmestyy joka toinen kuukausi ja se lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.