Saavutettava taideharrastus 2 -hanke, Lappeenrannan aluekoulutus

Lappeenrannan kaupungintalo, Lappeenranta ja Kulttuurikeskus PiiPoo, Lempäälä
Lappeenranta ja Lempäälä

Hankkeen alueelliset koulutukset antavat valmiuksia huomioida niin omassa työssä kuin työyhteisössä erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria. Tavoitteena on, että kaikilla lapsilla, riippumatta erilaisista ominaisuuksistaan, on mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua taideharrastuksiin.

Koulutus on suunnattu ohjauksen, opetuksen ja hallinnon parissa toimiville henkilöille, kuten ohjaajille, opettajille, taiteilijoille, taidekasvattajille, tuottajille, oppilaitosten rehtoreille, suunnittelijoille, opintosihteereille tai muulle henkilökunnalle, joka pystyy työssään vaikuttamaan harrastustoiminnan sisältöjen, rakenteiden ja viestinnän suunnitteluun.

Koulutuksessa käydään läpi lasten ja nuorten erityisen tuen tarpeeseen liittyviä näkökulmia ja saadaan työkaluja ohjauksen ja opetuksen soveltamiseen. Samalla tutkitaan ja edistetään oman työyhteisön toiminnan sekä viestinnän saavutettavuutta ja esteettömyyttä.

Jokaisessa alueellisessa koulutuskokonaisuudessa on kolme lähipäivää (jokainen klo 10–16), joista kaksi ensimmäistä pidetään opetuspaikkakunnalla peräkkäisinä päivinä ja kolmas lähipäivä Kulttuurikeskus PiiPoossa Lempäälässä. Koulutus sisältää ennakko- ja välitehtävän. Lähiopetusta on yhteensä 18 tuntia. Ennakko- ja välitehtäviin arvioidaan kuluvan noin 6–12 tuntia. Osallistujat saavat todistuksen koulutuksesta.

Koulutuskokonaisuus maksaa osallistujalle / lähettävälle organisaatiolle 50 euroa. Ilmoittautuminen on sitova. Jos ilmoittautuja ei syystä tai toisesta pääsekään mukaan, paikan peruuttaminen ei ole mahdollista, mutta osallistumisoikeus voidaan siirtää toiselle henkilölle. Koulutuksen osallistumismaksuun sisältyy kahvit ja materiaalit. Mahdolliset lounas-, matka- ja majoituskustannukset ovat omakustanteisia. Opetuskieli on suomi.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.lastenkulttuuri.fi/sata2/alueelliset-koulutukset

Tapahtuman järjestää: Saavutettava taideharrastus 2 -hanke
Tapahtuman kategoriat: Koulutus

Takaisin tapahtumakalenteriin