Harrasta kotona

Harrastakotona.fi on avattu!

Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu harrastamisen paikka netissä. Sivustolta löytyy monipuolista tekemistä sekä taide- ja kulttuurielämyksiä helposti ja maksuttomasti. Lapsi voi käyttää sivua yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. Sivusto on toteutettu suomeksi ja ruotsiksi.

Koronavirusepidemia on muuttanut lasten ja nuorten arkea kevään 2020 aikana merkittävästi. Lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa kotona etäopetuksessa sekä vapaa-ajan merkeissä, kun harrastukset ovat jääneet tauolle tai siirtyneet nettiin. Loimme sivuston, jotta lapset, nuoret ja perheet löytäisivät mukavaa tekemistä ja mahdollisuuksia kokea ja kokeilla taidetta poikkeustilanteessakin.

Sivuston ovat tuottaneet Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Kulttuurikeskus PiiPoo ja Lastenkulttuurikeskus Verso yhteistyössä useiden eri lastenkulttuurikeskusten kanssa.

Tutustu sivustoon osoitteessa harrastakotona.fi ja vinkkaa sivu jokaiselle tuntemallesi lapselle!